Jakeluohjeet jakelutyöstä kiinnostuneille ja palveluksessa oleville jakajille
Tuotteiden toimitus
Kuljettaja toimittaa jaettavat tuotteet kotiisi/muuhun sovittuun
paikkaan yleensä yhdessä tai kahdessa erässä. Kun Sinulle on toimitettu
kaikki jakelun tuotteet, jättää kuljettaja Sinulle lehtien ja mainosten
väliin lähetteen, josta selviää mitä lehtiä ja mainoksia piiriisi kuuluu jakaa. Tarkista että sinulle on toimitettu oikeat tuotteet ja oikea määrä tuotteita.
Täsmääkö tuotteiden määrä?
Jos Sinulta puuttuu joitakin tuotteita, niin soita toimistoon ja
kysy ohjeita. Pyrimme toimittamaan puuttuvat tuotteet. Voit halutessasi
jakaa niin pitkälle kuin täysiä nippuja riittää ja lisätoimituksen
saavuttua jaa ne niihin laatikoihin joista ne jäivät puuttumaan, mutta
soita ensin !
Jos Sinulle jäi paljon ylimääräisiä tuotteita, soita toimistoon ja
ilmoita asiasta, sillä vastaava määrä voi puuttua toiselta jakajalta.
Mitä tehdä, jos lehtiä ja mainoksia ei ole tuotu?
Soita heti meille. Älä odota jakelupäivän iltaan, sillä
autonkuljettaja on esimerkiksi voinut erehtyä osoitteessa. Ajoissa
tehty ilmoitus pelastaa tilanteen ja tuotteet saadaan jaettua ajallaan.
Lajittelu
Jakelussa on lähes aina useita erilaisia tuotteita. Tuotteet tulee
lajitella ennen jakelun aloittamista. Kun lajittelu on tehty
huolellisesti se helpottaa jakelun suorittamista, pudotat vain yhden
valmiiksi lajitellun nipun jokaiseen laatikkoon/luukkuun. Suunnittele
lajittelusi etukäteen !
Lehtien ja mainosten lajitteluun kuluu usein aikaa enemmän kuin
jakeluun, varsinkin alkuvaiheessa lajittelu saattaa tuntua vaikealta,
mutta opit nopeasti käsittelemään mainoksia nopeammin.
Milloin lehdet ja mainokset on jaettava?
Viikossa on kaksi jakelupäivää, pääsääntöisesti keskiviikko ja
lauantai. Joidenkin pyhäpäivien osuessa jakelupäiväksi, saattaa
jakelupäivä muuttua esim. edelliseksi arki-illaksi tai seuraavaksi
arkiaamuksi. Jakelupäivän muutoksista ilmoitetaan etukäteen.
Keskiviikon lehdet ja mainokset on jaettava keskiviikon aikana.
Etukäteen tuotuja mainoksia ei saa jakaa ennen keskiviikkoa kuin
erikoisluvalla, vaikka tuotteita olisi samassa jakelussa erityisen
paljon.
Lauantain lehdet ja mainokset on jaettava lauantaina. Vaikka
saisitkin kaikki tuotteet hyvissä ajoin ennen jakelua esim. torstaina,
et saa aloittaa jakelua ennen määräaikaa.
Älä jaa liian aikaisin, sillä
* Ihmiset menevät ostamaan tarjoustavaroita liian aikaisin ennen tarjousten voimassaoloa
* Tarjoustavaroita ei välttämättä ole vielä liikkeessä
* Kassakoneiden koodausta tarjoushinnoille ei vielä ole tehty
* Suoramainoksen teho putoaa - ihmiset unohtavat tarjouksen
Älä jaa liian myöhään, sillä
* Liike menettää myyntituloja
* Tarjoustuote jää kaupan hyllylle myymättömänä
* Piirisi asukkaat jäävät ilman tarjoustuotetta, koska tarjouksen voimassaoloaika on ohi tai tuote on loppunut
* Tärkeä tiedote jää asukkailta saamatta tai tulee liian myöhään
Väärään aikaan jaetut tuotteet aiheuttavat paljon puheluita ja
ylimääräistä työtä toimistossamme. Myös yrityksemme maine kärsii ja
voimme menettää asiakkaan. Joudumme lisäksi korvausvastuuseen
asiakkaalle huonosti tehdystä työstä.
Jakelualue eli -piiri
Ensimmäisen jakelunkerran mukana sinulle toimitetaan jakelukartta.
Tutustu huolellisesti saamaasi piirikarttaan. Karttaan on merkitty
jakelupiirisi rajat. Kaikki rajan sisäpuolella olevat talot, ovet ja
postilaatikot kuuluvat jakelupiiriisi. Myös kaikki rajatulla alueella
sijaitsevat yritykset kuuluvat jakelupiiriisi, yrityksiin jaetaan vain
osa tuotteista, joillakin alueilla ei yrityksiin jaeta laisinkaan.
Piirirajaa ei saa ylittää, koska silloin jaat samoihin osoitteisiin
naapuripiirin jakajan kanssa ja omat mainoksesi loppuvat kesken. Jos
piirin raja kulkee tietä pitkin, jaat vain sen puolen tiestä mikä on
rajan sisäpuolella.
Jos kartta on mielestäsi epäselvä, etkä ole varma jakelupiiristä,
soita ja kysy jakeluyhtiön toimistosta ohjeita ennen jakelun
aloittamista.
Pidä kartta mukanasi, kunnes opit piirisi rajat ulkoa. Ilmoita
toimistoon, jos alueellasi tapahtuu muutoksia, esimerkiksi rakennetaan
uusia taloja. Jos piirissäsi on erityistä huomiota vaativia asioita on
näistä maininta jakajalähetteessäsi.
Jakelun aikana
Jakajalähetteessäsi saattaa olla merkintöjä huomioitavista
seikoista. Ota se ja piirikartta mukaan jakeluun. Vaikka
postilaatikossa on kaksi nimeä, jaetaan siihen vain yhdet mainokset.
Jos postiluukussa on teksti "Ei mainoksia" tai "Ei Ilmaisjakelua",
näihin osoitteisiin ei jaeta.
Laita mainokset kokonaan laatikkoon/luukusta sisään !
Varo istutuksia ja nurmikoita ! Älä jätä pakkausnaruja tai muoveja portaikkoihin ! Älä sotke painomusteisilla käsillä seiniä !
Ylijääneet tuotteet
Jos Sinulle jää ylimääräisiä lehtiä tai mainoksia jakelun tehtyäsi,
älä heitä niitä roska- tai jätepaperilaatikoihin. Asukkaat saattavat
luulla, ettet olekaan tehnyt työtäsi ja ilmoittavat asiasta
jakeluyhtiöön ja/tai lehti/mainostaja asiakkaallemme. Jos yhtä lehteä
tai mainosta jää yli 10 kpl ylimääräisiä, ilmoita siitä meille ja
palauta ne heti seuraavan ajon yhteydessä pakattuna muovipussiin tai
tiukasti sidottuna narulla, ja laita lappu jossa lukee "Palautus" nipun
päälle. Älä jätä ylimääräisiä tuotteita rappuun lojumaan.
Jakeluntarkastus
Sinun työhösi kiinnitetään huomiota. SSM Jakeluryhmä toteuttaa
valtakunnallisesti alueellisia tarkastussoittoja. Jakelua seurataan
myös mittauspisteiden kautta Internet-paneelilla toteutetulla
jakeluseurannalla. Myös alueelliset jakeluyhtiöt tekevät
tarkastussoittoja varmistaakseen tuotteiden oikea-aikaisen jakelun.
Asiakkaat ja kotitaloudet seuraavat tarkasti jakelun toimivuutta ja
antavat jakelusta palautetta herkästi.
Korvausvelvollisuus
Tahallisesta tai törkeästä huolimattomuudesta johtuvasta
laiminlyönnistä tai tuotteen tuhoamisesta joudut korvausvelvolliseksi
ja se on riittävä peruste työsuhteen purkamiseen.
Korvausvelvollisuutesi saattaa muodostua moninkertaiseksi ansioihisi
nähden.
Hyviä vinkkejä
Kerrostalojakeluissa voit jättää jakelulaukkusi alakertaan ja ottaa mukaasi vain rappuun menevän määrän tuotteita..
Hissitaloissa
aloita ylhäältä: on helpompi kulkea portaita alaspäin. Hissittömissä
kerrostaloissa aloita alhaalta: portaita noustessa nippujen määrä
vähenee koko ajan ja kerrosten välillä tulee pieni keskeytys.
Lomat
Kun haluat pitää lomaa, ilmoita ajoissa, vähintään kaksi viikkoa
aikaisemmin loman kesto. Mikäli Sinulla on sijainen, ilmoita meille
hänen nimensä ja osoitteensa.
Vakuutus
Työsuhteesi perusteella jakeluyhtiösi huolehtii vakuutusturvastasi.
Sairastuminen
Mikäli et sairastumisen vuoksi voi hoitaa jakotyötä, ilmoita asiasta
meille mahdollisimman hyvissä ajoin ennen jakelua, että ehdimme hoitaa
Sinulle sijaisen.
Työsuhteen päättyminen
Kun haluat lopettaa jakamisen, ilmoita siitä mahdollisimman ajoissa toimistoon, vähintään yksi kuukausi aikaisemmin.
Palkan maksaminen
Tarvitsemme palkanmaksua varten verokorttisi ja tilinumerosi.
Verokortin saat verotoimistosta. Jos olet koululainen tai opiskelija,
varmista että saat opiskelija verokortin, jolla voi ansaita ilman veroa
noin 2100 euroa vuodessa. Lähetä verokortti yhdessä
jakajasopimuskaavakkeen kanssa meille mahdollisimman nopeasti, jotta
saisit palkkasi ajallaan.
Palkkatuloista pidätetään iästäsi riippuen lakisääteiset pidätykset seuraavasti:
-
- Yli 17-vuotiailta pidätetään työttömyysvakuutusmaksu 0,20 % palkkasummasta.
-
- Lisäksi yli 18-vuotiailta pidätetään TaEL-/TEL-eläkemaksu 4,30
% palkkasummasta. Yli 53-vuotiailta TaEL/TEL-pidätys on 5,40 %
palkkasummasta.
-
- Alle 17-vuotiailta, joilla on opiskelijaverokortti ei siis
peritä mitään pidätyksiä vuonna 2009 (n 2.100 euron vuosiansioon
saakka).
- - Lisäksi palkastasi pidätetään mahdolliset verot.
Tilipäivä on kuukauden 7.päivä. Silloin maksetaan kaikki edellisen
kuukauden jakelut. Esim. 7. syyskuuta saat palkan jakeluista, jotka on
suoritettu elokuun aikana (eli 01.08. - 31.08 välisenä aikana).
Lokakuun 7. päivä maksetaan kaikki syyskuun aikana suoritetut jakelut.
Alussa jakelutyö on hitaampaa
Aloittaessasi jakelutyötä Sinun on hyvä tietää ja muistaa, että
aluksi sinulla kuluu työhön huomattavasti enemmän aikaa kuin työn
opittuasi. Mainosten lajittelusta tulee pian rutiinia ja opit
käsittelemään niitä nopeasti. Ensimmäisillä kerroilla myös jakeluun
kuluu aikaa jatkoa enemmän, koska joudut aluksi opettelemaan piirin
rajat ja suunnittelemaan jakoreitin.
Toivomme, että viihdyt hyvin jakelutyössäsi
Autamme mielellämme kaikissa jakeluun liittyvissä asioissa, joten tarvittaessa soita rohkeasti!